True Lies

Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuorenkorkuinen.

24.4.06

Hiljaisuus

Minä puhuin tänään. Minä avasin suuni ja annoin sieltä tulla kaiken. Minä sanoin mitä minulle on tapahtunut, minä itkin ja pyysin sitä puhumaan. Mutta se istui hiljaa ja tuijotti vain. Lopetan puhumisen nyt. Se ei hyödytä minua enää. Minä vain puhun, päästän suustani sanoja, pyrkien rehellisyyteen joka päätyy joka tapauksessa seinään. Mitä on puhuminen, kun sinulle ei vastata. Puhuisit seinille samalla lailla, ne kuuntelevat hiljaa ja pysyvät yhtä vaiti.

Pitäisikö rehellisyydestä palkita ihmisiä? Minuakin? Että minä istun lattialla itkien ja anellen, että vastaa minulle jotain. Että tapasin jonkun, joka kuunteli minua, näki minut ilman rooleja ja ihastuin. Voi sitä rehellisyyden kirjoa, kun se alkoi valua suustani ulos samalla kuin kyyneleetkin. Ja se olikin helppoa. Puhua vain. Odottaa, että se käskee minun pakata tavarani ja lähteä. Mutta se hiljaisuus, se soi vain asunnossamme.

Minä sanoin soittaneeni siitä asunnosta, minä sanoin kaikesta. Ja odotin, että se saisi aikaan edes jotain reaktiota. Se vaikeni. Minäkin vaikenen. Minä teen itse omat ratkaisuni. Vailla vastauksia minä olen edelleen.

Muut tuomitsevat minut. Minä olen aina tehnyt vääriä ratkaisuja. Minun olisi aika lopettaa ja saada aikaan viimein jotain pysyvää. Minut pitäisi kahlita seinään kiinni ja hakata siruiksi, että näkisin itsessäni sen mitä muissa aiheutan. Olisin palasina täysin jotta voisin aloittaa uudestaan.

Mutta se hiljaisuus. Se on tavallisen puheen takana, vitsailun typeristä teevee sarjoista. Se on siellä ja se pysyy siellä. Minun ratkaisuni ja päätökseni. Minun. Joita minulla ei ole.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home