True Lies

Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuorenkorkuinen.

11.5.06

Ajan juoksu

Joskus mietin, miksi vuorokausi on niin lyhyt. Miksi siihen ei voi sisällyttää enemmän tunteja, jotta seuraava päivä olisi kauempana saavuttamattomissa. Miksi nousee aurinko niin aikaisin, miksi soi kello, joka pakottaa heräämään ja lähtemään. Minä istuin linja-autossa ja jokaisen liikennemerkin kohdalla lähempänä kotia tunsin enemmän ja enemmän kipua.

Minä seisoin mäen päällä viime yönä ja katsoin melkein täyttä kuuta. Se oli kirkkaalla taivaalla, kaupungissa. Nyt on jo niin valosaa, ettei täydellistä pimeyttä edes tule yöllä. Vieras käveli taakseni ja minä suutelin sitä narsissit kädessä kuutamossa. Minä rakastelin sitä keskellä yötä suihkun jälkeen sen sängyssä ja minä nautin jokaisesta kosketuksesta, mitä sain.

Nyt en tiedä milloin nähdään seuraavan kerran. Välillä minusta jo tuntui, että olisi pitänyt lähteä sen luota vain pois. Riideltiin välillä. Minä valitan sille koko ajan, yritän saada sen ottamaan itseään niskasta ja olemaan itselleen rehellinen. Lupauksia parantaa tavat ja nopea unohtaminen. Lähdin ovet paukkuen sen luota ystäväni kanssa. En jaksanut enää valittaa.

Ja tänään, kivun käydessä lujemmaksi minä kaipaan sitä miestä. Sen huonoa ryhtiä ja kulmakarvan nostoa, kun tuijotan sitä liian kauan. Minä kaipaan sitä koko ajan, mutta en anna periksi halulle palata heti sen luokse viikonlopun jälkeen. Koska me ollaan oltu koko ajan yhdessä ja voi käydä niin että pilaamme koko jutun liiallisella hätäilyllä.

Sain uuden kodin sopimuksen tänään. Sinne asennetaan nettiyhteys kesän aikana. Hienoa. Nyt pitää vain hankkia laatikoita ja alkaa katselemaan kalusteita uuteen kotiin.

Kaikki loppuu liian aikaisin aina. Ensin pitää odottaa hullun lailla, että pääsen sen luokse ja sitten kaikki oli hetkessä ohi. Raivosta rakkauteen, minä rakastan sinua.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home