True Lies

Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuorenkorkuinen.

16.5.06

Hetken erotiikka, tarinoita minulta sinulle

Makasin sängyllä viileissä lakanoissa. Hiukset levittyivät tyynylle ja olin silmät kiinni. Ihoni tuoksui ruusuille ja olianterille, sille suloisen tuoksuiselle suihkusaippualle. Oli hiljaista. Ei kuitenkaan täysin. Kuulin sinun hengityksesi ja liikkeesi vierelläni. Leikin nukkuvaa. Siirryit lähemmäksi minua ja livahdit peiton alle viereeni. Vartalosi oli lämmin yöllisestä unesta ja tunnuit pehmeältä. Suukotit minua korvanlehteen. Pidin silmät kiinni. Menit peiton alle ja aloit suutelemaan kaulaani ja olkapäätäni. Se tuntui hyvältä, ikävöin sinua koko ajan, vaikka oletkin vierelläni. En saa sinusta tarpeekseni koskaan.

Hymyilin hiljaa, mutta et nähnyt sitä enää sillä olit peiton alla. Kätesi silittivät alastonta vartaloani ja ihoni alkoi nipistellä kosketuksesi alla. Sitä alkoi polttaa ja sinä suutelit sitä suullasi kaikkialta minne vain ehditkin. Suutelit rintojani ja vatsaani. Pyöritit kielelläsi pieniä ympyröitä iholleni kuin olisit kirjoittanut jotain salaista viestiä iholleni. Liikuit varovasti, mutta päättäväisesti. Yritin pysyä hiljaa ja hengittää rauhallisesti, mutta taisit jo tietää että olen hereillä. Et välittänyt tuosta seikasta laisinkaan ja jatkoit matkaasi alemmas. Maistelit suullasi alavatsaani ja silitit jalkojani. Laitoit kämmenesi reisieni väliin ja erotit varovasti jalkani toisistaan. Sinua odottaisi yllätys, sillä olin jo ihan kostea pelkästä ajatuksesta, että koskettaisit minua.

Menit polvillesi jalkojeni väliin. Suutelit reisieni sisäpintaa ja nuolit hitaasti kielellä ihoani. Tartuin hiuksiisi kiinni ja painoin päätäsi lähemmäs jalkoväliäni. Pyristelit vastaan. On aamu ja sinä tasan tarkkaan halusit sen pysyvän kiireettömänä. Siirsit peiton syrjään ja nousit päälleni. "Huomenta", kuiskasit hiljaa ja suutelit minua pehmeillä huulillasi. Maistuit suloiselle ja tuoksuit niin hyvälle. "Pidä minua hyvänä", anelin korvasi juuressa ja suukottelin kaulaasi. Kiersin jalkani ympärillesi ja painoin jaloilla sinua lähemmäs itseäni. "Rakastele minua", pyysin. Sinä tartuit jalkoihini ja siirsit ne kauemmas toisistaan. Minua nolotti olla siinä niin ja pistin tyynyn kasvojeni päälle. Olit kyllä nähnyt minut niin ennenkin, eikä se varmasti ollut viimeinen kerta. Painoit pääsi jalkojeni väliin ja nuolaisit kerran. Purin tyynyä ja voihkaisin. Nuolit minua alhaalta ylös ja pyöritit kielelläsi pientä ympyrää klitoriksellani. Aina niin hellä ja niin tarkka. Jalkani vapisivat ja minun oli pakko puristaa ne hartoidesi ympärille että saisin itseni jotenkin hallintaan. Nuolit minua tarkasti ja se tuntui uskomattoman hyvältä. Tartuin hiuksiisi ja juoksutin sormiani hiuksissasi. "Rakas, rakastele minua nyt", pyysin.

Sinä laitoit kumin paikalleen ja tulit päälleni. Pyyhkäisit kasvosi lakanaan virnistäen ja suutelit minua. Maistoin itseni huuliltasi. Ahmin suutasi ja käteni risteilivät selkäsi iholla ja painoin sinua itseäni vasten. Minulla olikin yhtäkkiä hirveä kiire, kiire saada tuntea sinut heti sisälläni, että voisin rakastaa sinua kokonaan ja hirvittävällä voimalla. Sinä olit niin varovainen ja hellä. Tulit sisälleni vähitellen, enkä tuntenut mitään muuta kuin hirvittävää himoa ja rakkautta sinua kohtaan. Kaipasin sinua enemmän ja enemmän, vaikka olitkin siinä. Upotin kynteni selkääsi, vaadin sinua lähemmäs, jotta tuntisin sinut siinä ja purin olkapäätäsi. "Rakastan sinua", sinä sanoit. "Minäkin sinua, aina"

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home