True Lies

Olen itkenyt lakkaamatta läpi päivän keväisen. Ja minun sydämeni tuska on vuorenkorkuinen.

7.6.06

Tasaista

 Viimeinkin, kesä ja tasainen elämä. Uuden kodin avaimet on taskussa jo ja ensi viikonloppuna saan asuntoon sängyn ja ruokapöydän. Entisen asunnosta tavarat on viety pois, olen viimein pikkuhiljaa omillani. Tuntuu hyvältä. Vietän aikaani miehen luona melko paljon. Hän on minun rakkaani, minun ihana mieheni, jota palvon. Minä vihaan joitakin sen piirteitä, mutta rakastan samalla kaikkea mitä hänessä on.

Aika kulkee eteenpäin tasaisesti ja kaikki särmikkyys meidän suhteessa on alkanut tasaantua. Ymmärrys kasvaa puolin toisin ja opin ymmärtämään itsestäni ja hänestä jatkuvasti jotain uutta. Huomattavasti helpompaa tämä seurustelu kuin mikään koskaan ennemmin. Onko se viimein sitä aikuisuutta, joka antaa ymmärryksen kykyä kaikkeen, ettei tee hätiköityjä päätöksiä, vaan katsoo mihin tämä kaikki menee? Olen huomannut sen, että tekisin miehen puolesta kaikkeni ja minä yritänkin koko ajan olla sille paras mahdollinen. Siitä tulee hyvä mieli, kun toinen tulee töistä ja olen laittanut ruokaa tai järjestellyt kotia sille. Ei tämä minun koti ole, mutta täällä minä vietän todella paljon aikaa. Vaikka onhan tämä pieni asunto, mutta nyt tuntuu hyvältä. En minä yksinkään viihtyisi omassa asunnossani, en ainakaan koko aikaa.

Mutta minun on pakko siivota oma koti kunnolla. Mies on allerginen kissoille ja minun omissa tavaroissani on kissan karvaa niin mielettömästi, että hän ei voi olla minun luona ellen siivoa kaikkia paikkoja millin tarkkuudella. Kyllä minä siivoankin vielä sen, sillä tahdon miehen olevan myös minun luonani joskus.

Kaikki kesäpyhät menevät töissä. Pitäisi tavata miehen vanhemmatkin pian tässä, minua on pyydetty sinne kylään. Jännittää, mutta toisaalta tuntuu hyvältä. Minä rakastan miestäni, minä odotan innolla hänen perheensä tapaamista. Ja niillä on niin kaunis talokin siellä...

Tänään mies lupasi viedä minut syömään ja elokuviin. Ja apua, minulla ei ole mukana edes meikkejä tai kauniita vaatteita. Järkyttävää. Minä muistan kun se vei minut ensimmäisen kerran ulos. Italialainen ravintola, jossa syötiin ihanaa pastaa ja jälkiruoaksi tiramisua. Mielettömän hyvää ruokaa tunnelmallisessa ravintolassa. Minä meikkasin sinä iltana vaikka kuinka kaua, hypin puolialasti pitkin kämppääni, että löytäisin sopivat ja kauniit vaatteet päälleni. Ja sitten se laittoi viestiä minulle, että oli riidellyt tyttöystävänsä kanssa, ettei voisi lähteä ulos. Minun ystävä tuli minun luo, toi minulle jäätelöä ja minä kerroin ystävälle, että nyt ei ilmeisesti lähdetäkään ulos. Ja minua otti päähän. Minä nappasin jäätelöt mukaan ja kävelin miehen luokse. Minä annoin sille jäätelön ja kuuntelin mitä se halusi minulle kertoa. Minä pyysin sitä, että lähtisi ulos kuitenkin, että piristyisi. Ja pian se oli minun luona komeana kauluspaidassaan ja sanoi että nyt mennään. Ja minä istuin sitä vastapäätä ravintolassa ja se katseli minua koko ajan ja minä punastelin. Ja se vei minut elokuviin, piti minua kädestä siellä ja suuteli lähtiessä liukuportaissa, tosin empien koska minulla oli huulipunaa. Ja nyt, kun aikaa on jo kulunut se sanoi että näytin silloin niin kauniilta. Ja apua, tänään se vie minut ulos, mutta minä en voi näyttää miltään muulta kuin luomulta. Kääk.

Mutta niin, meidän tilanne oli outo. Molemmat varattuja silloin ja silti minä vain en suostunut ajattelemaankaan muuta mahdollisuutta kuin meidän yhteistä tulevaisuutta. Minä tiesin sen, minä tiesin, että en koskaan palaa entiselleni, vaan tahdon sinut ja olla sinun kanssa aina.

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home